Seivästalli ry ja Suomen Urheiluliitto ovat sopineet seiväshypyn kokonaisvaltaisesta kehittämisestä

4.6.2017

Seiväshypylle merkittävää nostetta!

Suomen Urheiluliitto ry ja Seivästalli ry ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jolla Seivästalli ry:n rooli seiväshypyn valmennustoiminnan ohjauksessa nousee uudelle tasolle. – Olemme luomassa uutta kulttuuria, toteaa Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä. Sopimus kattaa seuraavan Olympiadin, eli vuodet 2017-2020 ja sen vaikuttavuutta tarkastellaan vuosittain. – Toiminnan tavoitteena on parantaa valmennusta ja harjoitteluolosuhteita luomalla hallipaikkakunnille osaamiskeskuksia, joissa aktiivien ympärillä on kattava tukiverkosto ja perustekniikkaa opettavat junioreiden seiväskoulut, toteaa Seivästallin hallituksen jäsen, Raimo Eskola.

Seivästalli ry:n ja SUL:n yhteistyötä koordinoi ohjausryhmä, jonka jäseniä ovat Steve Rippon, Jarno Koivunen, Mikael Westö ja Raimo Eskola (pj.). Ohjausryhmä toimii pitkäjänteisesti suomalaisen seiväshypyn kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi laatimansa, vuosittain päivitettävän toimintasuunnitelman mukaan. Ohjausryhmä laatii vuosittain budjetin, jossa yhdistetään osapuolten resurssit ja josta kumpikin osapuoli rahoittaa noin 50 %. SUL:n organisaatiossa Seivästalli toimii Tampereen kaupunkivalmennuskeskuksen rinnalla. Ryhmän tavoitteena on, että Suomi on Pohjoismaiden johtava seiväshyppymaa vuonna 2020.

Seiväshyppy painopistelajiksi

Seiväshyppy on nostettu viimeaikaisen menestyksen ansiosta seuraavan Olympiadin yleisurheilun painopistelajiksi. Seivästallin rooli lajin yhdistävänä tekijänä on myös huomioitu päättäjien taholta. Yhteisillä resursseilla palkataan seiväshypylle nykyisen kahden nuorten olympiavalmentajan lisäksi kolmas ammattivalmentaja ja huolehditaan urheilijoiden harjoitus- ja leiritysmahdollisuuksista koti- ja ulkomailla. Valmennus ja kehitystoiminta keskitetään osaamiskeskuksiin, joita tällä hetkellä ovat Pajulahti (Steve Rippon), Turku (Jarno Koivunen) ja Vaasa (Mikael Westö). Käynnistysvaiheessa ovat lisäksi Tampere, Helsinki ja Kuortane.

Potentiaali huippujen takana

SUL vastaa edelleen Team Finland -urheilijoista, joihin kuuluvat lajin ykköshyppääjät Wilma Murto ja Minna Nikkanen. SUL valitsee edustusurheilijat arvokisoihin huomioiden ohjausryhmän suositukset. Samoin EM-kisojen, nuorten EM-kisojen ja nuorten maajoukkueen valmennusryhmien urheilijat valitaan sovituilla periaatteilla huomioiden ohjausryhmän suositukset. Seivästallin tavoitteena on antaa huippujen takana oleville potentiaalisille urheilijoille parhaat mahdollisuudet nousta edustustasolle. Samalla Seivästalli huolehtii lajin tulevaisuudesta jo yli kymmenen Seiväskoulun tukemisella. Seiväshyppy on laji, jossa kansainvälinen menestys on mahdollinen ja siksi siihen kannattaa panostaa.

Yhdessä tekemisen meininki

Historia opettaa myös urheilussa. Seiväshypyn entiset mestarit korostavat kukin vuorollaan yhdessä tekemisen merkitystä kaikkina lajin menestysaikoina. Seivästallilla on nyt iso mahdollisuus koota yhteen koko suomalainen seiväshyppyperhe, sillä kaikkia tarvitaan. Rajallisista taloudellisista resursseista saadaan enemmän irti, kun siihen yhdistetään laaja vapaaehtoisten panos ja yhteen hiileen puhaltaminen.

Lisätietoja: Raimo Eskola, seiväshypyn ohjausryhmän puheenjohtaja, puh. 0500 683 961, sähköposti raimo@huuru.com

Yhteistyösopimuksen allekirjoittivat Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen ja Seivästalli ry:n puheenjohtaja Antti Kalliomäki.

Yhteistyösopimuksen allekirjoittivat Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen ja Seivästalli ry:n puheenjohtaja Antti Kalliomäki.
Yhteistyösopimuksen allekirjoittivat Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen ja Seivästalli ry:n puheenjohtaja Antti Kalliomäki.
Sopimuksen allekirjoituksen kunniaksi päälle puettiin Seivästallin paidat kättelykuvaan.
Sopimuksen allekirjoituksen kunniaksi päälle puettiin Seivästallin paidat kättelykuvaan.
Yhteistyökumppanit esillä tilaisuuden kunniaksi.
Yhteistyökumppanit esillä tilaisuuden kunniaksi.