Hall of Fame Pajulahdessa 14.1.

13.1.2024

Seivästallin Hall of Fame -kunniakerhon uusimmat jäsenet Minna Alitalo ja Tapani Haapakoski

Seivästallin Hall of Fame pidettiin Pajulahdessa lauantaina 13.1.2024. Paikalla oli noin 30 seiväshypyn ystävää. Perinteistä pidettiin vahvasti kiinni, sillä Seivästallin varapuheenjohtaja Jarmo Mäkelä juonsi tilaisuuden ja Jouko Mäki-Lohiluoma piti huolen musiikista. Juhlapuheen piti "Suomalaisen seiväshypyn tarinat" -kirjan kirjiottanut Teijo Piilonen. Tarjolla oli tietenkin lohikeittoa ja kakkukahvit. 

Tapani Haapakoski ja Minna Alitalo (os. Nikkanen) seiväshypyn Hall Of Fame -kunniakerhoon

Olympiavuoden 1976 Suomen mestari ja seiväshyppyä monin tavoin edistänyt Tapani Haapakoski sekä kansainvälisen tulostien naisseiväshypyllemme raivannut Minna Alitalo (os. Nikkanen) nimettiin suomalaisen seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhon jäseniksi Pajulahdessa lauantaina 13.1.2023.

Seivästalli ry. käynnisti kunniakerhon nimeämiset helmikuussa 2013 Tampereen Pirkkahallissa nimeämällä ensimmäiseksi jäseneksi Eeles Landströmin. Sen jälkeen vuotuinen Hall of Fame -tilaisuus on järjestetty seiväshyppääjien kehdossa, Pajulahdessa ja nimetyiksi ovat tulleet; 2014 Pentti Nikula ja postuumisti Joppe Lindroth, 2015 Antti Kalliomäki ja Aulis Kairento, 2016 Rauli Pudas ja postuumisti Kauko Nyström, 2017 Risto Ankio ja postuumisti Erkki Kataja, 2018 Kalle Pomppu ja postuumisti Valto Olenius, 2019 Teija Saari, 2020 Matti Sutinen ja Asko Peltoniemi.

Vuosina 2021 ja 2022 tilaisuutta ei korona pandemian takia järjestetty, eikä kunniakerhon jäseniä nimetty. Viime vuonna kunniakerhon jäseniksi nimettiin Raimo Eskola, Kimmo Pallonen ja postuumisti Jukka Piironen. Nyt nimetyt Haapakoski ja Alitalo täydentävät kunniakerhon jäsenyyden 19:ään suomalaisessa seiväshypyssä ansioituneeseen henkilöön.

Liike-elämästä vetäydyttyään Haapakoski on toiminut aktiivisesti kasvattajaseurassaan Ylivieskan Kuulassa ja kirjauttanut nimensä Suomen ja Pohjoismaiden ennätystilastoon

Ylivieskan Kuulan Tapani Haapakoski voitti Kalevan kisat Turussa 1976. Kalevan kisojen palkintokorokkeella hänet nähtiin lisäksi kahdesti hopealla ja kolmesti pronssilla. Sisäratojen SM-kisoista Haapakoski saalisti kolme mestaruutta, kolme hopeaa ja yhden pronssin.

Arvokilpailuissa Haapakoski edusti Suomea kahdeksan kertaa yltäen loppukilpailuun sisäratojen EM-kisoissa San Sebastianissa 1977, EM-kisoissa Prahassa 1978 ja Olympiakisoissa Montrealissa 1976 sekä Moskovassa 1980. Maaotteluita hänelle kertyi yhteensä 15, joista yksi kilpailtiin sisäradoilla. Henkilökohtaisen ennätyksensä 555 Haapakoski hyppäsi Raahessa 13.7.1980, halliennätys 546 syntyi Vierumäellä 8.2.1981, tulos oli tuolloinen sisäratojen Suomen ennätys.

Aktiiviuransa aikana Haapakoski perusti yhtiö- ja kilpakumppaninsa Raimo Eskolan kanssa Raita Sport Oy:n vuonna 1979. Seipäiden ja rimojen maahantuonnista ja myynnistä käynnistyneestä yhtiöstä kasvoi valtakunnan markkinajohtaja yleisurheilun kenttävarusteiden, sisäliikuntavarusteiden ja -välineiden sekä jääkiekkokaukaloiden toimittajana.

Vetäydyttyään liike-elämästä Haapakoski on toiminut aktiivisesti kasvattajaseurassaan, yhtenä myynnin ja markkinoinnin vastuuhenkilönä Kuulan johtokunnassa sekä puheenjohtajana yleisurheilujaostossa. Viime kesänä hän teki paluun ennätyskentälleen Raaheen tuloksella 335, mikä on 70-vuotiaiden Suomen ja Pohjoismaiden ennätys.

Minna Alitalo (os. Nikkanen) voitti Kalevan kisat 11 kertaa ja kilpaili 25 arvokilpailussa

Someron Esan Minna Nikkanen raivasi kansainvälisen tulostien naisseiväshypyllemme. Kalevan kisojen korkeimmalle palkintokorokkeelle hän nousi 11 kertaa vuosina 2006-2017, lisäksi kahdesti sekä hopea- että pronssikorokkeelle. Sisäratojen SM-kisojen mitalisaalis on niin ikään komea, 11 kultaa ja kolme hopeaa.

Nuorten sarjat mukaan lukien Nikkanen kilpaili arvokilpailuissa 25 kertaa. Nuorten Euroopan mestaruuden ja kahden juniorisarjojen hopean lisäksi hän ylsi EM-kisojen pistesijoille yleisessä sarjassa; seitsemänneksi Zürichissä 2014 ja neljänneksi sekä kuudenneksi sisäradoilla Pariisissa 2011 ja Belgradissa 2017. Henkilökohtaisen ennätyksen 460 sivuaminen toi Pekingin MM-kisoista 10. sijan. Rio de Janeiron Olympiakisojen karsintatulos 455 tuotti niukimman mahdollisen karsiutumisen loppukilpailusta, 13. sijan. Maaotteluita hänelle kertyi 38, joista yhdeksän kilpailtiin sisäradoilla.

Ulkoratojen henkilökohtaisen ennätyksensä 460 Nikkanen taivutti Kuortaneella 8.8.2015 sivuten sitä reilut kaksi viikkoa myöhemmin Pekingin MM-kisoissa. Sisäradoilla tulos kohentui sentillä Växjön hallimaaottelussa 13.2.2016. Ensimmäistä ulkoratojen Suomen ennätystään 416 (Helsinki 26.5.2006) hän kohensi kuusi kertaa vuoteen 2015 ja ensimmäinen sisäratojen SE 411 (Turku 5.2.2006) parani hänen toimestaan kahdeksan kertaa vuoteen 2011.

Kotipaikkakunnallaan Somerolla Minna Alitalo tuli 2021 valituksi kaupunginvaltuustoon.

Kilpakenttien seiväshyppyteot 2023 Wilma Murrolle ja Juho Alasaarelle

Wilma Murto ja Juho Alasaari palkittiin vuoden seiväshyppyteko -palkinnoilla.

Murto voitti seiväshypyn sisäratojen Euroopan mestaruuden Turkin Istanbulissa 4.3.2023, voittotulos 480 on sisäratojen Suomen ennätys.

Murto saavutti lisäksi pronssimitalin seiväshypyn maailmanmestaruuskilpailuissa Unkarin Budapestissa 23.8.2023 tuloksella 480.

Alasaari saavutti seiväshypyn M22-sarjan Euroopan mestaruuden Espoossa 16.7.2023, voittotulos 571 sivuaa M22-sarjan Suomen ennätystä.

Anssi Vänskä ja Pasi Pitkänen palkittiin Itä-Suomen Seiväskiertueen toteuttamisesta sekä Kuopion seiväskoulukonseptin uudistamisesta

Seiväskoulutoimintaa koskevat vuoden seiväshyppyteko -palkinnot ojennettiin Itä-Suomen toimijoille, Anssi Vänskälle ja Pasi Pitkäselle.

Anssi Vänskä ideoi vuodelle 2023 Itä-Suomen Seiväskiertueen ja oli toteuttamassa sitä Pasi Pitkäsen kanssa. Kiertue käynnistettiin hallikaudella järjestämällä kaikkien sarjojen seiväshyppy Itä-Suomen avoimissa hallimestaruuskilpailuissa Joensuussa jo perjantaina, kun muut lajit järjestettiin lauantaina. Kesän kilpailukaudella osakilpailut järjestettiin lisäksi Pyhäselässä, Kaavilla, Joensuussa ja Kuopiossa.

Pasi Pitkänen monipuolisti harjoitusvuoden 2022-2023 aikana Kuopion perinteistä seivästallin formaattia. Viikoittain kokoontuneet seiväskoulut korvattiin kuukausittaisilla päiväleireillä. Hyvät kokemukset saivat jatkoa, kun seiväshypyn päiväleirejä on Kuopion lisäksi suunniteltu järjestettäviksi Joensuussa.

Pitkänen oli lisäksi vuoden 2023 aikana toteuttamassa Anssi Vänskän ideaa Itä-Suomen Seiväskiertueesta, jonka osakilpailuissa Pitkäsen vuokraseiväsarsenaali oli vapaasti kilpailijoiden käytettävissä.

Lajiasiantuntijoiden läsnäolo ja sopivan seipään käyttömahdollisuus takasivat kiertueella runsaat ennätysparannukset, mikä näkyi hienosti myös loppukesän juniorisarjojen Suomen mestaruuskilpailuissa itäsuomalaisten aiempaa parempana menestymisenä.

Tommi Järvenpää, Aleksi Savolainen ja Emma Rovasalo uusina jäseninä viiden ja neljän metrin kerhoihin

Perinteisen tavan mukaan palkittiin Pentti Nikula -mitaleilla uudet miesten viiden ja naisten neljän metrin ylittäjät.

Viime kesänä saatiin kaksi uutta viiden metrin miestä, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden ja Tampereen Pyrinnön 17- ja 21-vuotiaat Tommi Järvenpää ja Aleksi Savolainen. Naisten vähintään neljä metriä ylittäneiden tilasto täydentyi Turun Urheiluliiton 20-vuotiaalla Emma Rovasalolla.

Savolainen on Pentti Nikulan 1963 aloittaman viiden metrin kerhon jäsen numero 150. Teija Saaren 1978 aloittamassa neljän metrin kerhossa Rovasalon järjestysnumero on 29.