Kujanpäältä ennätyksiä SM-hallikisoissa Jyväskylässä

23.2.2021

Kuva lainattu SUL:n julkaisusta.

Urho Kujanpää lämpeni pikkuhiljaa ennätyskuntoon pitkäksi venyneessä seiväshyppykilpailussa. Kujanpää voitti mestaruuden ennätyksellään 566, joka vei hänet Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa kolmanneksi. Tätä korkeammalta on viimeksi suomalaisista hallissa hypännyt edesmennyt SE-mies Jani Lehtonen jo 27 vuotta sitten

– Se oli henkisen puolen voitto. Kisan alussa ei ollut niin hyvä fiilis, mutta nuo pari kaveria potkivat minua persuuksille, Kujanpää veisteli.

Kujanpää viittasi kilpakumppaneihinsa Alajärven Ankkurien Mikko Paavolaan, joka oli toinen ennätyksellään 555 sekä Someron Esa Tommi Holttiseen, joka oli kolmas. Hän ylitti 543 ja oli lähellä 555:n ylitystä. Paavola sijoittuu ennätyksellään 555 kaikkien aikojen hallitilaston yhdeksänneksi.

Kujanpää nousi uransa viidenteen halliratojen Suomen mestaruuteen pitkän kaavan kautta. Hän ylitti kolme korkeutta 543, 560 ja 566 kolmannella yrityksellään.

– Kolme hyppyä ei aina ole paljon, kun vaihdetaan korkeutta ja siinä pitäisi samalla nostaa tasoa, Kujanpää muistutti.

Seiväs vaihtui 555:n ylityksen jälkeen

Voittotulos paransi Kujanpään ennätystä 10 senttiä ja vei hänet kuluvan talven Euroopan tilastossa 14. sijalle. Maaliskuisten EM-kilpailujen seiväshyppyyn otetaan 16 urheilijaa.

EM-kilpailujen tulosraja on 572. Sitä Kujanpää yritti kolmesti 566:n ylityksen jälkeen, mutta hypyt jäivät limboiksi.

– 572:een ei vaan enää löytynyt virtaa, Kujanpää sanoi.

Kujanpää vaihtoi Jyväskylässä 555:n ylityksen jälkeen seivästä ja käytti sittemmin jäykempää seivästä kuin koskaan aikaisemmin.

– Jäykemmässä välineessä aikaa siirtää energiaa seipääseen on vähemmän, mutta erot seipäissä ovat aika marginaaliset. Sen muistan 566:n ylityksestä, että käsillä piti tehdä paljon enemmän töitä, Kujanpää kertoi.

Kujanpään ennätys ennen Jyväskylän kilpailua oli toissa talvena hypätty 556. Tuota hallikautta seurannut kesä jäi torsoksi, kun Kujanpää loukkasi nilkkansa pahasti hypyn alastulossa.  Vielä vuosi sitten hallikaudella hän pystyi kilpailemaan vain lenkkareilla.