Australialaista nostetta suomalaiseen seiväshyppyyn

Australialainen Steve Rippon, Suomen Urheiluliiton seiväshypyn lajivalmentaja, toi mukanaan lämpimän tuulahduksen. Tapasimme juuri ennen vuodevaihdetta 2012, täällä talvisessa ja lumisessa Etelä-Suomessa. Keskustelumme liikkui seiväshypyn nykypäivässä ja tulevaisuudessa sekä historiassa ja Melbournen olympiakisoissa 1956.

Steve pyrkii saamaan seiväshypyn uuteen nousuun Suomessa. Lajin historia on menestyksekäs. Lasikuidun alkuvuosien maailmanennätysmiehemme Pentti Nikulan saavutuksista on kuitenkin kulunut jo viisi vuosikymmentä. Suomen tuorein seiväshypyn olympiamitali on vuodelta 1976; sen saavutti, myöhemmin ministerinäkin vaikuttanut, Antti Kalliomäki.

Itse osallistuin kolmiin olympialaisiin: Helsinki 1952, Melbourne 1956 ja Rooma 1960. Vaikka Roomasta sain pronssia, niin kaikkein mieleenpainuvimmaksi on jäänyt Melbournen Cricket Groundilla kokemani epäonnistuminen: Olin 24-vuotias, huippukunnossa ja viikkoa ennen olympialaisten seiväsfinaalia voitin esikisat Bendigossa. Tulokseni (447 / 17.11.1956) oli samalla uusi Australian ennätys. Odotukset varsinaisten kisojen suhteen olivat korkealla, sillä muun muassa USA:n yleisurheiluliiton johtaja Dan Ferris arveli mediassa, että olin uhka amerikkalaisten ylivallalle lajissa. Toisin kävi…

Steve kuunteli tarinaani mielenkiinnolla. Analyyttiseen tyyliinsä hän esitti näkemyksiään seiväshypyn tekniikkaan liittyen: nopeus, rytmi, ajoitus, otekorkeus ja mentaliteetti.
Esimerkkinä hän otti esiin mm. australialaisen Paul Burgessin.

Oli yllättävää havaita, kuinka suomalaisella 1950-luvun terässeiväskauden mohikaanilla ja australialaisella, nykyisen lasi-ja hiilikuituseiväskauden valmennustiedon huippuosaajalla ja -valmentajalla, on yhteinen kieli – ja yhteinen päämäärä.

Australiasta on todellakin tullut lämmin ilmavirtaus talviseen pohjolaan: pitää saada yhteen hiileen puhaltaminen valloilleen! Suomalaisessa yleisurheilussa on potentiaalia ja vahvat perinteet. Steven mukaan seiväshypyn osalta ovat suunnitelmissa - ja osittain jo käytössäkin - lahjakkuuksien kartoitus, nuorten innostaminen ja valmentajien koulutus. Olosuhteita kehitetään uusilla valmennuskeskuksilla. Kiinnostusta lajiin lisätään järjestämällä kilpailuja kansan pariin, suuriin ostoskeskuksiin ja toreille.

Mies-huippuhyppääjien tulostaso pyritään vakiinnuttamaan tasolle 570-580, jolloin on mahdollisuuksia ennätyksiin ja menestymiseen arvokisoissa.

Fyysisten ominaisuuksien kehittämisen rinnalla Steve painottaa henkisten ominaisuuksien kehittämistä: asennetta, motivaatiota ja kunnianhimoa.

Ja siitähän oli kysymys myös silloin, kun pätkähdin tuulisissa olosuhteissa Melbournen Cricket Ground -stadionin purukasaan vuonna 1956. Olin aiemmin kesällä parantanut Euroopan ennätystä – urallani jo kolmannen kerran. Ja viikkoa ennen olympialaisten seiväsfinaalia hyppäsin siis uuden Australian ennätyksen, mutta ajatukseni Melbournen finaalissa eivät kuitenkaan täydellisesti fokusoituneet itse kilpailuun.
Olin tulossa isäksi toistamiseen. Odotin tietoa lapsemme syntymästä todella kärsimättömästi. Epätietoisuus hallitsi mieltäni. Kun sitten lopulta sain Suomesta uutisen, totesin, että samaan aikaan kun rimpuilin itseni loppukilpailun seitsemänneksi
Melbournessa, olin saanut kultaakin kalliimpaa: Tyttären!

Jälkipolvieni tehtävä on pitää hyvää huolta Bendigosta saamastani kunniakirjasta ja palkinnosta. Olympiapronssi sekä Euroopan mestaruus -mitalini ovat mielestäni kansallisomaisuutta, ja kaikkien nähtävissä Suomen Urheilumuseossa.

Täällä Euroopassa on vietetty teemavuotta, jonka tavoitteena on nostaa esiin ikäpolvien välinen kanssakäyminen ja sen mukanaan tuomat myönteiset vaikutukset. Ajan henkeen sopii Suomalainen seiväshyppy -projekti. Se yhdistää neljää eri ikäpolvea – nuorista urheilijoista ja valmentajista meihin ikämiehiin, joista kokenein on Urheilun keskusjärjestö SVUL:n, Suomen Urheiluliiton ja Suomen Olympiakomitean entinen puheenjohtaja
 Jukka Uunila. Projektimme puheenjohtajana toimii puolestaan Suomen Urheiluliiton nykyinen toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä.

Olen iloinen australialaisesta vahvistuksesta. Steve Ripponilla on pitkäjänteinen ja perusteellinen suunnitelma suomalaisen seiväshypyn nostamiseksi tulevina vuosina. Hän on innostunut, motivoitunut ja sitoutunut tehtäväänsä.

Meillä vanhemmilla suomalaisilla on jo ennestään muistoissamme sykähdyttävä näyttö australialaisesta sisusta: John Landyn mailin maailmanennätysjuoksu Suomen Turussa, kesäkuussa 1954. Oli aikanaan mieluisaa tutustua henkilökohtaisesti Landyn tapaiseen urheilu-idoliin ja aitoon australialaiseen!

Toivotan teille Australiaan kohtuullisen helteistä alkavaa uutta vuotta!
Sekä onnea Melbournen hankkeeseen saada olympiakisat toistamiseen (2024/2028).

”Dream large” - Niin mekin teemme!

Eeles Landström

Kirjoittaja:
Eeles Landström (s. 1932) oli 1950-luvun paras eurooppalainen seiväshyppääjä. Hän saavutti muun muassa kaksi Euroopan mestaruutta (1954,1958) sekä olympiapronssia (1960). Suomeen olympiajoukkueen lipunkantajana hän oli kaksissa kisoissa.
Landström on myös kirjailija, entinen yritysjohtaja ja kansanedustaja. Ansioistaan hän on saanut Opetusministeriön Pro Urheilu -palkinnon sekä Tasavallan presidentin myöntämän sosiaalineuvos -arvonimen.

Steve Rippon ja Eeles Landström. Bendigon kunniakirja ja palkinto 1956. Kuva: Jussi Nahkuri (2012).
Steve Rippon ja Eeles Landström. Bendigon kunniakirja ja palkinto 1956. Kuva: Jussi Nahkuri (2012).