Seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerho

Risto Ankio sai ansaitsemansa paikan suomalaisen seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhossa 14.1.2017. Kiitospuheessaan Risto kiitti erityisesti Eeles Landströmiä valmennuksestaan.

 

Risto Ankio, 80 vuotta 15.4.2017


Suomalaisen seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhon uusin jäsen, Risto Ankio, täyttää 80 vuotta 15.4.2017. Merkkipäivänsä aattona Risto antoi haastattelun, jossa hän kertoo mielenkiintoisesta urastaan seiväshyppääjänä sekä sen, miten hän päätyi pankkialalle. Risto toivoo, että mahdolliset merkkipäivämuistamiset osoitettaisiin kartuttamaan Seivästalli ry:n tiliä FI40 1215 3000 1487 86 nuorten hyppääjien tukemiseen – viesti Risto 80.

Risto Ankio kertoi yllättyneensä, että vielä vanhoilla päivillään sai tunnustusta urheilu-urastaan, kun hänet nimettiin suomalaisen seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhoon 14.1.2017. Tämä oli viides kerta, kun jäseniä nimettiin tähän kerhoon. Ensimmäisenä vuonna 2013 nimettiin galleriaan kaksinkertainen Euroopan mestari ja vuoden 1960 Rooman Olympialaisten pronssimitalisti Eeles Landström, joka oli Ristonkin innoittaja ja ensimmäinen valmentaja sekä edelleen hyvä ystävä. Nyt palattiin terässeiväskaudelle nimeämällä postuumisti Lontoon olympiahopeamitalisti Erkki Kataja ja Ankio. Edelliset kolme kertaa oli kerhoon nimetty lasikuitukaudella arvokisamitaleille yltäneitä hyppääjiä, kuten ME-mies ja Euroopan mestari Pentti Nikula, Montrealin 1976 olympialaisten hopeamitalisti Antti Kalliomäki ja EM-pronssimitalisti Rauli Pudas. Antin kanssa samaan aikaan nimettiin SUL:n pitkäaikainen seiväsvalmentaja ja itsekin kovia tuloksia sekä teräs- että lasikuituseipäällä hypännyt Aulis Kairento. Postuumisti on kerhoon aikaisemmin nimetty ensimmäinen neljän metrin ylittäjä Joppe Lindroth ja EM-pronssimitalisti Kauko Nyström.


Tämänvuotisen valintatoimikunnan perusteluissa todetaan Riston osalta seuraavaa: Risto Antero Ankio edusti Suomea olympialaisissa ja oli viimeinen terässeipäällä Suomen ennätyksen tehnyt hyppääjä. Ankio sijoittui Belgradin EM-kilpailussa 1962 neljänneksi. Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa hän saavutti hopeaa vuonna 1961 ja pronssia vuonna 1963. Ankio paransi syyskuussa 1961 Suomen ja Pohjoismaiden ennätyksen tulokseen 458. Tämä jäi viimeiseksi terässeipäällä hypätyksi ennätykseksi. Maaliskuussa 1962 Ankio  hyppäsi lasikuituseipäällä epävirallisen sisäratojen Euroopan ennätyksen 476.

Suomalaisen seiväshypyn Hall of Fame
Ensimmäinen tähän Hall of Fame -kunniakerhoon nimetty jäsen on Eeles Landström, Ankion tapaan Viialassa viisi vuotta aikaisemmin, vuonna 1932 syntynyt kaksinkertainen Euroopan mestari (1954 ja 1958) ja vuoden 1960 Rooman kisojen olympiapronssimitalisti. Eelestä Risto Ankio pitää merkittävimpänä valmentajanaan, koska hän huomasi serkkunsa Matin kanssa pikkupoikana harjoitelleen Riston kantaneen seivästä vasemmalla puolella, mutta ponnistaneen vasemmalla jalalla ja tehneen omituisen puikkauksen riman yli. Pienen pohdinnan jälkeen muutettiin oikeakätisen hyppääjän seiväs kannettavaksi oikealla puolella ja ponnistusjalkana säilyi vasen jalka, jolla hän hyppäsi niin pituutta kuin korkeuttakin. Tämä muutos loi edellytykset päästä valmentajan kanssa samoihin korkeuksiin. Ainoaksi haitaksi em. tyylin muutoksesta jäi se, että seipään kuoppaanvienti ei koskaan tullut oikein sujuvaksi. Etenkin lasikuitukaudella, kun vaakasuora vauhtienergia piti ladata seipääseen, joka sitten antoi sen  seipään ojentuessa nostavaksi energiaksi, pieni jarrutus kaksoisponnistuksineen ei enää toteuttanut parasta mahdollista maastalähtöä. Ehkä tästä syystä Risto ei kokenut oppineensa uuden välineen käyttöä parhaalla mahdollisella tavalla.

Sentillä yli valmentajan ennätyksen
Edelleen hyvinä ystävinä säilyneet Viialan miehet ovat vitsailleet tästä taustasta Riston ylitettyä sentillä Eeleksen terässeiväskauden SE:n 457. Sentti tuli siitä, että Ruotsi-maaottelussa 1961 Tukholman stadionilla yksin kilpailuun jäätyään Risto pyysi korotuksen 460:een, mutta  valmentaja Valto Olenius tuli ehdottamaan, että otetaan varman päälle ja pannaan 458. Taustana lienee ollut se, että Eeles oli ensimmäisellä SE-korotuksellaan parantanut Valton ennätystä, 431, sentillä 432:een. Sittemmin Eeles korotteli ennätystä useita kertoja päätyen 457:ään.

Telinevoimistelusta hyvä tausta seiväshypylle
Risto kertoilee, että urheilu 1950 ja -60-luvulla oli vielä melko amatöörimäistä. Pojat harrastivat etenkin maaseudulla monia lajeja. Monet seiväshyppääjät harrastivat telinevoimistelua. Ristollakin oli kotipihassaan itse tehty rekki ja nojapuut sekä sisällä katosta roikkuvat renkaat. VPK:n talolla pidettiin talvikaudella Viialan Virin telinevoimisteluharjoituksia. Tämä tausta antoi hyvän pohjan seiväshypylle, kun vielä itsekin hyvänä telinevoimistelijana tunnettu Erkki Kataja antoi 1948 hopeamitalillaan tuolloin 11-vuotiaalle  pojalle hyvän alkuinnostuksen. Voimistelu jatkui myös näihin aikoihin Tampereen Lyseoon siirtyneen koululaisen harrastuksena, josta tuli Suomen Oppikoulujen Urheiluliiton SOU:n mestaruuskilpailuista jo muutamia mitalejakin. Seiväshyppääjänäkin Risto osallistui myös SOU:n yu-mestaruuskilpailuihin, joista on vieläkin tallella muutamia ystävyyksiä. Samoin myöhemmältä opiskeluajalta SAUL:n akateemisista mestaruuskilpailuista, jotka johtivat kerran akateemisiin MM-kisoihinkin.

Atk-uralle nostetta seiväshypystä
Valmistuttuaan Kauppakorkeakoulusta ekonomiksi vuonna 1960 Ankiolla oli edessään ensimmäinen aktiivinen  harjoittelukausi, jolloin harjoiteltiin säännöllisesti Otaniemen Urheiluhallissa ja viikonloppuisin usein Pajulahden leireillä. Harjoittelu oli hyvä vastapaino melko kiireiselle, kesällä 1960 alkaneelle atk-uralle, joka sai puolestaan jatkossa hyötyä urheilu-urasta.
Urheilu siis auttoi osin työuralla etenemistäkin. Keväällä 1962 tarjoutui Ristolle SUL:n silloisen päävalmentajan Armas Valsteen ja USA:n AAU:n puheenjohtajan Dan Ferrisin tuttavuuden ansiosta mahdollisuus kilpailumatkalle jenkkien sisäratakaudelle. Sillä matkalla hän tutustui mm. sittemmin hyvään hyppääjäkaveriinsa Ron Morrisiin, joka oli California State University, Los Angelesin (CSULA) liikuntatieteen professori. Risto kertoo harjoitelleensa kilpailumatkojen välillä yliopiston kentällä ja tutustui myös yliopiston Business Schooliin, johon Ron sitten houkutteli hänet jatko-opintoihin, jotka alkoivat syksyllä 1963 tavoitteena MBA-tutkinto. Sen hän kävi sittemmin  viimeistelemässä vuonna 1970 kirjoiteltuaan gradua vastaavaa Master Thesis -tutkielmaa työn ohessa jo kotimaassa.

Yhdysvaltojen kautta pankkialalle
MBA-opintojen loppuvaiheessa keväällä 1965 sattuma auttoi atk-uralla etenemistä. Risto kertoo näin. – Olin työskennellyt pari vuotta Helsingin kaupungin Tietojenkäsittelykeskuksessa, jonka johtaja oli Otto Karttunen. Hän oli siirtynyt Valtion Tietokonekeskuksen (VTK) ylijohtajaksi ja oli tulossa Yhdysvaltoihin tutustumaan VTK:lle hankittavan kaltaisiin uusiin suurtietokoneisiin. Olin päässyt opiskelujen ohella yliopiston tietokonekeskukseen osa-aikaiseksi ohjelmoijaksi, koska siellä oli samanlainen kone, IBM1401, jota olin jo aiemmin ohjelmoinut. CSULA:n koneelta oli yksi ensimmäisistä etäyhteyksistä USA:n läntisimpien valtioiden yliopistojen yhteiseen suureen  tietokonekeskukseen Western Data Processing Center (WDPC), jolla oli käytössä silloin yksi suurimmista tietokoneista IBM7094. Kirjeenvaihdossa Oton kanssa sovimme, että järjestän hänelle käynnin WDPC:hen. Menin Ottoa vastaan LA International Airportiin, jossa hänen mukanaan oli silloisen Suomen Kaapelitehtaan Elektroniikkaosaston johtaja Kurt Wikstedt. Otto ja Kurre olivat vanhoja aseveljiä, tykistön tulenjohtajia jatkosodan ajalta. Vein herrat WDPC-tutustumiskäynnille. Sen jälkeen siirryimme keskustelemaan herrojen hotelliin Beverly Hillsiin. Keskustelun aikana Kurre palkkasi minut Kaapelitehtaalle, josta sittemmin vuonna 1967 fuusion myötä tuli Nokia Elektroniikka. Nokialla tehtäväni oli systeemineuvottelijana myydä tietokoneita pankeille. Vähin erin sitten siirryin asiakaspankkieni palvelukseen. Tässä vaiheessa tekee mieli todeta, että Kurren ja hänen esimiehensä vuorineuvos Björn Westerlundin rooli Nokia Elektroniikan nousussa yhdeksi maailman johtavaksi elektroniikkavalmistajaksi on jäänyt turhan vähälle huomiolle.

Työ vastapainoa kovalle harjoittelulle
Kysymykseeni, mitä mieltä Risto on kovin ammattimaiseksi muuttuneesta urheilusta, hän toteaa, että aika aikaansa kutakin. – Olen kuitenkin sitä mieltä, että meidän aikanammekin oli mahdollista yhdistää urheilu harrastuksena opiskeluun/työuraan. Ehkä opiskeluaikana tenttikaudet rajoittivat harjoittelua enemmän kuin työuralle ehdittyä. Kovan harjoittelun vastapainoksi oli hyvä keskittyä välillä mielenkiintoiseen muuhun puuhasteluun, jota esim. systeeminsuunnittelu ja ohjelmointi olivat parhaimmillaan. Se vei ajatukset kokonaan välillä pois urheilusta. Kysymyshän on lähinnä ajankäytön säätelystä.

 

Risto Ankio, Jukka Kataja ja Seivästalli ry:n varapuheenjohtaja Rauno Pusa.
Juhlavieraita oli jälleen mukavasti paikalla
Kunniakerhon uudet jäsenet, vas. Risto Ankio ja Erkki Katajan postuumisti jaetun palkinnon noutanut Jukka Kataja yhdessä valintatoimikunnan edustajien kanssa.
Hall of Fame -tilaisuus Pajulahdessa 14.1.2017.
Tilaisuus tavata vanhoja hyppykavereita, on tapahtuman yksi tärkein anti.
Pajulahden Fanni-kabinetti toimi jo neljättä kertaa tilaisuuden paikkana.
Jarmo Mäkelä ennusti juhlapuheessaan tästä vuosikymmenestä yhtä historian parasta kun vertailukohtana pidetään naisten 4 metrin ja miesten 5 metrin ylittäjien määrää.
Jouko Mäki-Lohiluoma ja Pentti Nikula jakoivat mitalit uusille 4 ja 5 metrin ylittäjille.
Jukka Kataja kertoi tarinoita isästään Erkki Katajasta.
Pajulahden Talvikarnevaalien A-kilpailua seurattiin mielenkiinnolla.
Naisten kilpailun osanottajat esittelyssä ennen kisaa.
Niko Koskinen.

 

Hall of Fame 14.1.2017 kokosi jälleen seiväsväen yhteen

Suomalaisen seiväshypyn Hall of Fame -tapahtuma järjestettiin lauantaina 14.1.2017 Pajulahden liikuntakeskuksessa Seiväshypyn Talvikarnevaalien yhteydessä. Jo viidettä kertaa järjestetty tilaisuus kokosi yhteen nykyiset ja entiset hyppääjät kunniakerhon uusien jäsenten julkistukseen.

 

Terässeipään mestarit, Erkki Kataja ja Risto Ankio, seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhoon

Erkki Katajan ura Suomen kärkihyppääjänä kesti viitisen vuotta. Ensimmäisen Suomen mestaruutensa hän voitti v. 1947 ja uusi SM-arvonsa myös kahtena seuraavana vuonna. Vuosi 1948 oli Lontoon olympiavuosi ja Kataja nosti Suomen ennätyksen lukemaan 425 ja valittiin Suomen edustajaksi Lontoon olympiakisoihin. Kataja aiheutti Suomen joukkueen suurimman yllätyksen valtaamalla hopeamitalin tuloksella 420. Olosuhteet olivat mitä kurjimmat ja monet suosikeista epäonnistuivat. Kultakin oli lähellä. Helsingin olympialaisissa Kataja oli kymmenes tuloksella 410. Suomen ennätystä Erkki Kataja kohensi kolmeen otteeseen v. 1947-50 tuloksin 423, 425 ja 427. Maaotteluedustajana hän oli 14 kertaa ja hankki seitsemän voittoa. Palkinnon vastaanotti tilaisuudessa Erkin poika Jukka Kataja, joka kertoi isänsä olleen värikäs ja kilpailuhenkinen persoona.

Risto Ankio edusti Suomea olympialaisissa ja oli viimeinen terässeipäällä Suomen ennätyksen tehnyt hyppääjä. Ankio sijoittui Belgradin EM-kilpailuissa 1962 neljänneksi. Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa hän saavutti hopeaa vuonna 1961 ja pronssia vuonna 1963. Ankio paransi syyskuussa 1961 Suomen ja Pohjoismaiden ennätyksen tulokseen 458. Tämä jäi viimeiseksi terässeipäällä hypätyksi ennätykseksi. Maaliskuussa 1962 Ankio hyppäsi lasikuituseipäällä epävirallisen sisäratojen Euroopan ennätyksen 476.
Risto Ankio kiitti puheessaan valmentajaansa Eeles Landströmiä urastaan. Eeles opetti Ristolle oikean hyppytekniikan ja oli usein arvokkaana tukena kisoissa.


Seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhon henkilövalinnat tekee vuosittain toimikunta, jonka jäsenet ovat Aulis Kairento, Raimo Eskola, Jorma Mäkelä ja Jouko Mäki-Lohiluoma.

 

Vuoden seiväshyppyteko, -yllättäjä ja -valmentaja


Tilaisuudessa palkittiin myös Vuoden seiväshyppyteko, sen vastaanotti Wilma Murron puolesta hänen äitinsä Sari Murto. 17-vuotias Wilma Murto teki alle 20-vuotiaiden seiväshypyn maailmanennätyksen 471 hallikisoissa Saksan Zweibrückenissä. Tulos on myös naisten Suomen ennätys. Murto paransi kisassa maailmanennätystä kahdesti hyppäämällä ensin 465. Murto yritti vielä korkeudesta 477, mutta kolmas ennätysparannus ei enää onnistunut. Salon Vilppaan hyppääjän aikaisempi halliennätys oli 455.
Vuoden yllättäjä -palkinnon sai Alina Strömberg 17 v. tyttöjen EM-kisojen voitosta. Larsmo IF:n seiväshyppääjä Alina Strömberg otti tiukassa paikassa Suomen ensimmäisen kultamitalin junioreiden EM-kilpailuissa Tbilisissä. Strömberg paransi ennätystään peräti 15 sentillä voittaen tyttöjen seiväshypyn tuloksella 415.
Vuoden valmentaja -palkinnon sai Jarno Koivunen. Jarno on todella työlleen omistautunut seiväsvalmentaja ja seiväskoulutoiminnan uranuurtaja. Turun juniorikoulussa  ovat perusoppinsa saaneet Minnan ja Wilman lisäksi mm. Suomen mestarit Eemeli Salomäki ja Jouni Marjaniemi.
Kolmilapsisen perheen pää viettää kesälomansa perheen kanssa toukokuussa seiväshyppyleirillä Formiassa. Perhe lomailee, isä valmentaa! ”Valmentamisessa ja urheilussa on parasta omien rajojen tavoittelu, kilpailuissa koettu jännitys ja tunnetilojen ääripäät: onnistumisen riemu ja pettymyksen tuska. Normaalielämässä ei vastaavaa koe”, hän sanoo.

Pentti Nikula -mitalit
Naisten uudet 4 metrin ylittäjät ja miesten 5 metrin ylittäjät palkittiin Pentti Nikula -mitalilla, joita jakamassa olivat Pentti Nikula ja Jouko Mäki-Lohiluoma. Naisista palkinnon saivat Saga Andersson, Alina Strömberg ja Henriikka Könönen. Miesten tuorein viiden metrin ylittäjä on Eetu Turakainen.

1960-luvun seiväshyppyvideot julkistettiin

Iltapäivä jatkui kalakeiton, kakkukahvien, tarinoiden, videoiden ja haastatteluiden parissa. Risto Laitinen järjesti tilaisuuden suurimman yllätyksen esittämällä 1960-luvun seiväshyppyvideoita, jotka oli 8 mm kaitafilmiltä siirretty digitaaliseen muotoon. Videoita oli etsitty Akaan Sanomissa julkaistun pyynnön avulla ja paikallisten toimittajien kaitafilmit löytyivät ja niiden käyttöön saatiin lupa. Videot tullaan julkaisemaan myös Seivästallin sivuilla.

Seiväshypyn A-kilpailulle suuria odotuksia

Illalla klo 18.30 alkoi seiväshypyn A-kilpailu, jossa paikalla olivat suomalaiset huiput. Varsinkin Wilma Murron ja Minna Nikkasen tuloskunnosta oli jo saatu näyttöjä ja niille toivottiin illan kisassa jatkoa. Katsomossa oli jälleen asiantuntemusta ja lajikokemusta, sillä Hall of Fame -tilaisuuden osanottajista suuri osa saapui kisaa seuraamaan. Eeles Landström, Pentti Nikula, Tapani Haapakoski, Rauli Pudas, Antti Kalliomäki ja moni muu seurasi silmä tarkkana nykyhyppääjien toimintaa. Tällä kertaa sekä miesten että naisten kisan tulostaso jäi laimeaksi.

 

Sydämellinen kiitos kaikille Hall of Fame -tilaisuuteen osallistuneille. Oli mukava nähdä uusia kasvojakin jälleen paikalla, esimerkiksi Hanna Kirk (ent. Palamaa), joka on yksi naisten 4 metrin ylittäjistä.

Vas. seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhoon kutsuttu Rauli Pudas, illan juontajana toiminut Marko Terva-aho, Seivästalli ry:n varapuheenjohtaja Rauno Pusa (selin), Kauko Nyström jr, joka vastaanotti palkinnon isänsä puolesta sekä Hall of Fame -idean isä ja Seivästalli ry:n hallituksen jäsen, Raimo Eskola.
Sari Murto vastaanotti Wilman puolesta Vuoden 2015 innostaja -palkinnon.
Minna Nikkanen vastaanotti Vuoden 2015 innostaja -palkinnon.
Niko Koskinen vastaanotti Vuoden 2015 seiväshyppyteko -palkinnon.
Urho Kujanpää vastaanotti Vuoden 2015 kehittyjä -palkinnon.
Juhlapuheen piti Jarmo Mäkelä.
Wilma Murto vastasi seiväskisan parhaasta tuloksesta.

EM-mitalistit Kauko Nyström ja Rauli Pudas

seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhoon


Pajulahden seiväshypyn Talvikarnevaalien yhteydessä järjestettiin jo perinteinen Hall of Fame -tilaisuus, jossa palkittiin menestyneitä suomalaisia seiväshyppääjiä. Lauantaina 9.1.2016 klo 14.00 alkaneeseen kutsuvierastilaisuuteen saapui jälleen suuri joukko entisiä ja nykyisiä mestareita ja muita urheiluvaikuttajia.

Hall of Fame -palkitut EM-mitalisteja
Postuumisti palkittiin Kauko Nyström (1933–2009), joka kuului terässeiväs-kauden kansalliseen kärkikaartiin. Neljän metrin haamuraja ylittyi 21-vuotiaana ja terässeipään ennätys 440 cm syntyi 28-vuotiaana, vuonna 1961. Vaihto lasikuituseipääseen onnistui keväällä 1962 ja hän nousi jo samana kesänä hämmästyttävästi Euroopan kolmanneksi parhaaksi seiväshyppääjäksi tuloksella 475 cm. Uran kruunasi Belgradin EM-kisoissa syksyllä 1962 mahdottomalta tuntuvien sattumien ja vastoinkäymisten jälkeen voitettu pronssimitali tuloksella 460 cm. Kehitys jatkui 1963, jolloin jo kolmekymppinen Nyström voitti SM-kultaa sekä hallissa että ulkoradalla ja ylitti ennätyksensä 483 cm. Kauko Nyström antoi merkittävän panoksen suomalaiselle urheilulle myös järjestötyön kautta, mistä hänelle on myönnetty lukuisia palkintoja. Kauko Nyström oli avainroolissa kun Someron Esa aloitti Seiväskarnevaalien järjestämisen v. 1979.

Rauli Pudas kutsuttiin myös kunniakerhon jäseneksi. Alavieskan Virin Rauli Pudas otti junioriurheilun vielä rennosti voittaen kuitenkin nuorten Suomen mestaruuden v. 1973 tuloksella 420 cm. Kansalliselle tasolle Rauli nousi v. 1976 sijoituttuaan Turun Kalevan kisoissa neljänneksi ennätyksellään 500 cm. Kaksi vuotta myöhemmin tuli uutispommi: Nivalassa oli tehty uusi Suomen ennätys 556 cm. Uran huippuhetki osui Prahan EM-kisoihin v. 1978, jossa hän ylitti huonossa säässä ensimmäisellään 545 cm ja otti pronssia. Ennätyksensä 560 cm Rauli ylitti Raahessa v. 1980. Samana vuonna hän voitti SM-kultaa, hallimestaruus oli tullut vuosina -78 ja -80.

Palkitut valitsee vuosittain Hall of Fame -valintatoimikunta, jonka jäseniä ovat Aulis Kairento, Jarmo Mäkelä, Jouko Mäki-Lohiluoma ja Raimo Eskola.

Vuonna 2013 Eeles Landström valittiin kunniakerhon ensimmäiseksi jäseneksi ja häntä seurasi vuonna 2014 Pentti Nikula. Vuoden 2015 valinta osui urheilja-valmentajakaksikkoon, Aulis Kairentoon ja Antti Kalliomäkeen.

Lajin parissa suuresti arvostettu Hall of Fame -tilaisuus jatkui palkintojen jaon jälkeen haastatteluilla, joissa muisteltiin Kauko Nyströmin ja Rauli Pudaksen aikojen iloista menoa. – Nämä tarinat pitäisi koota kirjaksi, kuului monen osanottajan suusta.

Juhlapuheen tilaisuudessa piti Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä, joka mainitsi mm. että 2010 alkaneella vuosikymmenellä jo 18 mieshyppääjää on ylittänyt 5 metriä. Mikäli tahti jatkuu, saattaa tästä vuosikymmenestä tulla lähes parhaiden veroinen. Hän myös korosti Hall of Fame -tilaisuuden tärkeyttä koko seiväshyppyperheen yhteisöllisyyden kasvattajana.

Seivästallin erikoispalkinnot
Ensimmäistä kertaa lauantaina jaettiin myös Seivästalli ry:n erikoispalkinnot nykyhyppääjille. Vuoden 2015 seiväshyppyteolla palkittiin Niko Koskinen, joka voitti M19-sarjan EM-kisoissa hopeaa ennätystuloksellaan 535 cm. Hieno taistelu ja venyminen loppukilpailussa, vaikka karsinnassa putoaminen ilman tulosta oli todella lähellä. Vaadittava ylitys syntyi vasta kolmannella yrityksellä. Edellisestä seiväshypyn arvokisamitalista ehti kulua lähes 7 vuotta.

Vuoden 2015 innostajapalkinnot jaettiin Wilma Murrolle ja Minna Nikkaselle. Wilma Murto saavutti 17-vuotiaana kisapaikan EM-hallikisoihin ja oli lähellä päästä myös MM-kisoihin Pekingiin. Hän hyppäsi kesällä 2015 ikäluokkansa kärkituloksen maailmassa ja maailmanennätyskin jäi vain muutaman sentin päähän. Wilma herätti paljon myönteistä mielenkiintoa seiväshyppyä kohtaan.

Minna Nikkanen hyppäsi ulkoratojen Suomen ennätyksen tuloksella 460. Saman korkeuden Minna oli aikaisemmin ylittänyt Pariisin EM-hallikisoissa 2011 sijoittuen neljänneksi. Hän saavutti finaalipaikan Pekingin MM-kisoissa tuloksella 460, jonka ylitti myös finaalissa. Toi paljon myönteistä huomiota lajille. Nimettiin Rio de Janeiron olympiajoukkueeseen.

Vuoden 2015 kehittyjä –palkinto Urho Kujanpäälle. 18-vuotias Urho Kujanpää paransi vuodessa ennätystään 50 cm (475–525). Hän ylitti ennätyksensä 520 nuorten maaottelussa Espoossa ja paransi sitä vielä syyskuun lopulla ylitettyään lainaseipäillä 525 Leiriassa Portugalissa seurajoukkueiden Eurooppa Cupin kilpailussa. Urho voitti myös 10-ottelussa M17 SM-kultaa v. 2014.

Wilma Murron 450 kruunasi juhlapäivän

Lauantaina juhlallisuuksien jälkeen päästiin seuraamaan kärkihyppääjiemme seiväskisaa Pajulahtihallissa. Hallin katsomo oli tupaten täynnä kertoen kasvavasta kiinnostuksesta seiväshyppyä kohtaan. Kisan parhaasta suorituksesta vastasi Wilma Murto ylittämällä 450, jolla hän saavutti myös Rio de Janeiron olympiakisojen tulosrajan. Wilma nostatti sen jälkeen riman 19 v. halli-ME-korkeuteen 465, mutta ei vielä siitä korkeudesta onnistunut. Se lienee vain ajan kysymys, niin hyvältä hypyt näyttivät. Wilma katkaisi samalla Pajulahden kisoissa Minna Nikkasen viiden vuoden voittoputken. Minna sijoittui toiseksi tuloksella 430. Miesten kisassa voiton vei Portugalin Diogo Ferreira tuloksella 545. Eemeli Salomäki sijoittui toiseksi tuloksellaan 535.

Lisätietoja antaa: Jukka Rimpiläinen, Seivästalli ry, tiedottaja, 0400 484027
jukkarimpi@me.com

 

Aulis Kairento ja Antti Kalliomäki suomalaisen seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhoon.

Suomalaisen seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhoon kaksi uutta jäsentä, Antti Kalliomäki ja Aulis Kairento

Lauantaina 10.1.2015 järjestetyssä suomalaisen seiväshypyn Hall of Fame -tilaisuudessa kunniakerhon uusiksi jäseniksi nimettiin Antti Kalliomäki ja Aulis Kairento. Ensimmäistä kertaa nimetyn urheilija & valmentaja -kaksikon valintaperusteet olivat seuraavat.

Antti Kalliomäki nousi urheiluväen tietoisuuteen voitettuaan nuorten EM-kultaa Odessassa vuonna 1966 tuloksella 460. Vaikea nilkkavamma 1968 oli lopettaa uran alkuunsa, mutta leikkauksen ja sisukkaan kuntoutuksen jälkeen hän nousi kansainväliselle huipulle hyppäämällä vuonna 1973 maailman kärkituloksen 547. Antti oli mukana kolmissa olympialaisissa, 1972, 1976 ja 1980. Parhaiten meni Montrealissa 1976, jolloin hän hyppäsi 550 ja sai hopeaa samalla tuloksella voittajan kanssa. Myös Prahan EM-kisoista kaksi vuotta myöhemmin irtosi hopea. Hallikisoista tuli yksi EM-kulta, kolme hopeaa ja yksi pronssi. Suomenmestaruuksia Antti Kalliomäelle kertyi 13, maaotteluvoittoja 33. Hän paransi Suomen ennätystä lukuisia kertoja, viimeisen kerran vuonna 1980, jolloin hän hyppäsi ennätyksekseen 566.

Antti Kalliomäen esimerkki ja kannustava suhtautuminen kanssakilpailijoihin synnytti Suomessa 70-luvulla seiväshyppääjien keskuudessa poikkeuksellisen hyvän joukkuehengen. Hän piti nuorempiakin vertaisenaan ja veti mukanaan lukuisia hyppääjiä kansainväliselle huipulle.

Aktiiviuransa jälkeen Antti Kalliomäki toimi SUL:n projektipäällikkönä vastaten suomalaisurheilijoiden valmistautumisesta kaikkien aikojen ensimmäisiin yleisurheilun MM-kisoihin Helsingissä v. 1983. 

Aulis Kairento hyppäsi terässeipäällä vuonna 1961 alle 19-vuotiaiden Euroopan ennätyksen 442. Lasikuituseipään tulo ei ollut isokokoiselle, kovalle ponnistajalle eduksi ja terässeipäällä jo lähellä  ollut maailman terävin kärki jäi saavuttamatta. Lasikuituseipäällä hän voitti Kalevan Kisat ”vasta” vuonna 1965.  Seuraavana vuonna syntyi ulkoratojen Suomen ennätystä sivuava tulos 500 ja vuonna 1967 omaksi ennätykseksi jäänyt 502. Ajan hengen mukaisesti hän lopetti uransa nuorena siirryttyään työelämään ja perustettuaan perheen.

Kairennosta tuli edelläkävijä seiväshypyn tekniikan kehittäjänä hänen ryhdyttyään Antti Kalliomäen valmentajaksi 1970-luvun alussa. Alettiin kokeilla uudenlaista maastalähtötekniikkaa, joka osoittautui sittemmin erittäin tehokkaaksi. Hänellä oli myös monia muita arvokisamenestykseen yltäneitä henkilökohtaisia valmennettavia, esim. Tapani Haapakoski, Rauli Pudas, Kimmo Kuusela, Asko Peltoniemi ja Jani Lehtonen.

Aulis Kairento toimi Suomen Urheiluliiton seiväshypyn lajivalmentajana vuosina 1970-2008, peräti 38 vuotta. Tässä toimessaan Auliksesta tuli suomalaisille seiväshyppääjille isähahmo, jonka perusteellisesti harkittuja näkemyksiä tekniikasta oli helppo uskoa, ja joka persoonallaan loi seiväshyppyperheeseen tunnelman, jossa viihtyi.

Katso tapahtuman kuvat täältä!

Pentti Nikula hyppäsi maailmanennätyksen Kauhavan juhannuskisoissa 1962.

Pentti Nikula valittiin suomalaisen seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhon jäseneksi tammikuussa 2014

 

SUL 100 vuotta – Aulis Tiensuu esittelee Pentti Nikulan, seiväshypyn Euroopan mestarin ja maailman ensimmäisen 5 metrin ylittäjän.


Pentti Kustaa Nikula

Synt. 3.2.1939 Somero.

Pentti Nikula on edelleen ainut suomalainen hyppylajien ME-mies. Seiväshypyssä alkoi avaruusaika lasikuituseipäiden tultua markkinoille 1960-luvun alussa. Nikula oppi uuden välineen salat nopeimmin ja parhaiten nousten raketin lailla maailman parhaaksi hyppääjäksi ja ensimmäiseksi 5 metrin haamurajan ylittäjäksi. Hän voitti myös Euroopan mestaruuden.

Pentti Nikulan lapsuuteen kuuluivat maalaistalon työt. Ensimmäiset Suomen mestaruutensa hän voittikin sokerijuurikkaan harvennuskilpailuissa. Työ sekä monipuolinen urheilu niin kesällä kuin talvella loivat fyysisesti vahvan pohjan. Seiväshyppy nousi jo varhain lempilajiksi. Pentti oli mukana Poikaurheilupäivillä ensimmäisen kerran 16-vuotiaaana ja saavutti hopeamitalin tuloksella 340. Neljä metriä ylittyi 18-vuotiaana.

Pentti tavoitteli jo olympiapaikkaa v. 1960, mutta jäi neljänneksi kovatasoisissa Kalevan kisoissa. Uudet hyppääjät olivat valmiina valloittamaan Eeles Landströmin valtikan murrosvuonna 1961. Nikula oli siirtynyt syksyllä 1960 opiskelemaan liikunnanohjaajaksi Pajulahden urheiluopistolle ”seiväsprofessori” Valto Oleniuksen hoiviin. Tulisieluinen valmentaja panosti kaikkensa oppilaansa fyysisen kunnon, teknisten taitojen sekä henkisen vahvuuden kehittämiseen. Terässeiväsennätykseksi syntyi 446 syksyllä 1961, mutta samalla opeteltiin kiireesti myös lasikuituseipään tekniikkaa. Sen Pentti oppikin nopeimmin ylittäen samana syksynä jo 451.

Seuraava talvikausi jatkettiin lasikuituseipään sisäänajoa ja malttamattomina odotettiin mitä tuleman piti. Nikula aloitti hallikauden 1962 Itä-Berliinissä uudella Euroopan ennätyksellä 471, minkä Risto Ankio vielä samana talvena rikkoi. Ankio oli tehnyt edellisenä syksynä terässeipään viimeiseksi jääneen SE:n 458, mutta nyt kaikki parhaat käyttivät lasikuituseivästä.

Kesäkauden aluksi Nikula ylitti Lahdessa EE:n 472. EE-tahti jatkui: München 475, Jyväskylä 480, Karhula 485. Jenkit olivat jo keväällä tehneet ensimmäiset lasikuituseipään ME:t 489 ja 493, mihin Nikula nyt tähtäsi. Helsingissä 494 jo ylittyikin, mutta seiväs kaatui perässä vaahtomuovipehmusteisiin eikä ylitystä silloisten sääntöjen mukaan hyväksytty. Kauhavalla 22.6. kaikki vihdoin onnistui. Yleisradion kuvausryhmät olivat kuumeisesti seuranneet Pentin mukana ikuistaakseen ME-hypyn, mutta olivat juhannuksena lomalla. Uutinen Yhdysvaltain 35 vuotta kestäneen ME-hallinnan katkeamisesta kiiri kuitenkin pian kaikkialle.

Pentin kesä 1962 oli loistava: yhteensä 40 kilpailua, joista 36 voittoa eikä kertaakaan ilman tulosta! Belgradin EM-kilpailut olivat Pentin ylivoimainen näytös, missä muut suomalaiset säestivät häntä loistavasti toisen somerolaisen Kauko Nyströmin saavuttaessa pronssimitalin ja Risto Ankion oltua vielä neljäs.

Vuoden 1963 harjoitteluun lähdettiinkin yhä kovemmin panoksin ja tavoittein. Heti tammikuussa Nikula ylitti Pajulahdessa uuden sisäratojen ME:n 492. Pentin 24-vuotissyntymäpäivän aattona 2.2.1963 Pajulahdessa oli jälleen kilpailu. Pian rima kohosi 5 metriin, mistä toinen yritys teki urheiluhistoriaa ja rikkoi yhden tavoitelluimmista urheilun haamurajoista. Kilpailu jatkui silti yhä. Seuraava korkeus 505 ylittyi kolmannella yrityksellä. Rima nousi jo 510:een, minkä Nikula ylitti heti ensimmäisellä yrityksellään. Sama mies paransi samassa kilpailussa kolmesti ME:tä.

Ulkoratakauden 1963 aluksi jenkit nostivat ME:n jo 505:een. Nikulan ensimmäinen ulkoratakilpailu oli Porissa toukokuun alussa, missä 500 oli nyt ”vain” uusi EE. Sen parantamista Pentti yritti vielä moneen kertaan. Kauhavan ME-areenalla ylittyi 501, mutta riman päitä oli tuulen vuoksi käsitelty kitkan lisäämiseksi eikä tuota tulosta näin voitu hyväksyä. Pian tämän jälkeen Pentti loukkasi olkapäänsä, mikä haittasi sen jälkeistä urheilu-uraa ja katkaisi sen lopullisesti 25-vuotiaana. Pentti oli mukana vielä Tokiossa olympiafinaalissa 1964 yltäen seitsemänneksi tuloksella 490. Olympiakisoihin valmistautumista haittasi olkapäävamman lisäksi katkennut pikkuvarvas. Vastausta vaille jää, mihin Pentti olisi yltänyt vammoitta.

Nikulan nopea nousu maailman ykköseksi synnytti ennennäkemättömän buumin. Pikkupojat hyppivät seivästä kentillä tai kotipihoilla ja katsomot täyttyivät yleisöstä. Nikula valittiin v. 1962 Vuoden urheilijaksi sekä Suosituimmaksi suomalaiseksi. Hänet ikuistettiin v. 1994 Helsingin EM-kilpailuiden kunniaksi myös postimerkkiin. Nikula edusti vuoteen 1963 Someron Esaa, v. 1964 Lahden Sampoa ja v. 1968-1969 Asikkalan Raikasta. Nykyisin Vääksyssä eläkepäiviä viettävä mestari teki pääosan työstään Päijät-Hämeen Liiton edunvalvontapäällikkönä.

Nikulan perinne elää vahvasti Koti-Somerolla, mistä moni seiväshyppääjä on noussut maajoukkueeseen ja siellä järjestetään yhä vuosittain seiväskarnevaali.

Saavutukset:

Maailmanennätykset: Seiväshyppy 1962. Lisäksi sisäradoilla neljästi 1963. Euroopan mestaruuskilpailut: Seiväshypyn kultamitali 1962.

Euroopan ennätykset: Seiväshyppy kuudesti 1962-1963. Lisäksi sisäradoilla kuudesti 1962-1963. Pohjoismaiden mestaruudet: Seiväshyppy 1963.

Suomen mestaruudet: Seiväshyppy kahdesti 1962 ja 1964. Lisäksi sisäradoilla kahdesti 1962 ja 1964.

Suomen ennätykset: Seiväshyppy 7 kertaa 1962-1963. Lisäksi sisäradoilla kuudesti 1962-1963.

Omat ennätykset aikansa valossa:

Seiväshyppy: 510i 1963 (ME).

(Aulis Tiensuu. SYUA.)

 

Ylen Elävä Arkisto tarjoaa makupaloja Pentti Nikulan menestyksekkäästä urasta.

 

MS Word -tiedostoSeivashypynHallOfFame100115.docx (158 kB)
Kairento ja Kallioniemi seiväshypyn Hall of Fame -kunniakerhoon. Lehdistötiedote 11.1.2015.
MS Word -tiedostoHallOfFame_tiedote_1101.doc (33 kB)
Lehdistötiedote 12.1.2014 vapaaseen käyttöön.
MS Word -tiedostoNikula HoF-kunniakerhoon_AT.doc (37 kB)
Aulis Tiensuun kirjoitus Hall of Fame -tapahtumasta 11.1.2014.
ulehti 16.1.2014.jpg (3.1 MB)
Erkki Mustakarin Esikuva ja innoittaja -artikkeli Urheilu-lehdessä tammikuussa 2014.